Konsulttitausta

.

Sari Brander

Olen aina toiminut yritysten kehitystehtävissä, viime vuodet liikkeenjohdon ja asiakaskokemuksen kehittämisen parissa. Myynti ja markkinointi ovat olleet innoittajiani. Ja sanomattakin selvää, että kasvu ja yrityksen liiketoiminnan vauhdittaminen ovat intohimojani.

Ennen yrittäjyyttä olen ollut viestintätoimistossa strategian ja liiketoiminnan kehittäjänä. Holistinen näkemys yrityksen kehittämisestä on aina päämääräni. Aiemmassa työhistoriassani olin Alma Mediassa tuomassa CRM-ratkaisuja asiakasympäristöihin. Liiketoimintaa tukevien järjestelmien yhdistäminen ja asiakasdatan järkevä käyttö mm. markkinoinnin automatisoinnissa ja asiakaspalvelun parantamisessa vapauttaa resursseja uudenlaisen bisneksen käynnistämiselle.

Microsoftilla olin "rouva Pilvenä" avaamassa pilviliiketoiminnan mahdollisuuksia kumppaneille. Työhistoriassani on myös ict-alan ratkaisumyyntiä sekä media- ja lentoyhtiön markkinointia.

Mottoni on, että korkeimmankin vuoren yli pääsee kulkemalla askelen kerrallaan. 

Lähdetään yhdessä suunnittelemaan ja toteuttamaan teidän yrityksenne askelmerkit!